Muistoissamme
03.12.2014 - 25.01.2016
"Pikkuprinsessa oli pakko lopettaa jatkuvien jalkavaivojen takia."
03.12.2014 - 25.01.2016
"Pikkuprinsessa oli pakko lopettaa jatkuvien jalkavaivojen takia."
(c) smerikal (CC BY-SA 2.0)
|
nimi, lempinimi
rotu, sukupuoli syntynyt, ikä säkäkorkeus, väri koulutustaso rekisterinumero omistaja kasvattaja ex-omistaja kotitalli |
Saariston Lumina, Miina
Suomenhevonen, tamma 03.12.2014, 16v 159cm, tummanrautias helppo A - 90cm VH15-018-0762 Nicky VRL-14087 Kari Heramo evm Laura, Lähteen Liinaharjat ? |
Entisen omistajan kanssa:
20.04.2015 suomenhevosvarsonen arvostelutilaisuus - SV-I (7 + 9 + 15 + 10 + 6,8 + 18 = 65,8p)
20.04.2015 estevarsojen laatuarvostelu - EV-II (9 + 8 + 3 + 2 + 2 + 5 = 29p)
20.04.2015 suomenhevosvarsonen arvostelutilaisuus - SV-I (7 + 9 + 15 + 10 + 6,8 + 18 = 65,8p)
20.04.2015 estevarsojen laatuarvostelu - EV-II (9 + 8 + 3 + 2 + 2 + 5 = 29p)
Historiaa
Kerran hevostyttö, aina hevostyttö - niinhän se sananlasku menee. Asuin Australiassa pitkään ja kaipaan kotimaahani takaisin toisinaan, mutta joku repi minut takaisin Suomeen ja sille tielle jäätiin. Hevosharrastajana ja Suomessa asuessani minun oli pakko hankkia suomenhevonen. Ennen kuin kerkesin kauaa tuumimaan olin laittanut nettiin ilmoitukseen, että ostaisin hevosen ja pian minulle soitettiin nuoresta suomenhevostammasta, jonka kanssa oli jo touhuttu jonkin verran. Lähdin katsomaan tammaa ja ratsastuksen jälkeen tiesin, että siinä tammassa oli jotain, mitä halusin. Pian minulla olikin Luminan paperit käsissäni ja matkasimme yhdessä poispäin sen entisestä kotitallista.
Meidän matkamme alkoi silloin vasta, eikä se alkanut helpoimman kautta, sillä meillä ei ollut tallipaikkaa. Onneksi Miina pääsi kaverini, Tanjan, laitumelle siksi aikaa, että etsin sille tallipaikkaa. Löysinkin tammalle laidunpaikan Metsälammen Ratsutilalta, jossa se sai oleilla koko loppukesän. Laitoin tallipaikkahakemuksia kahteen kolmeen eri paikkaan, mutta koskaan en saanut kunnon vastausta keneltäkään. Laidunkauden loputtua Metsälammessa olimme taas Miinan kanssa vailla kattoa. Tanja pelasti minut taas jälleen kerran ja Miina pääsi jo tuttujen heppakavereiden luokse takaisin laiduntamaan. Minä etsin yhä kuumeisesti tallipaikkaa ja viimein marraskuun loppupuolella löysin lupaavan tallipaikan Niittymäen ratsastuskoululta ja meidät otettiin vastaan. Miina joutui sanomaan hyvästit Sheilalle, Foxille, Possulle ja Maijalle, mutta lupasin tammalle, että ensi kesänä se taas pääsisi laiduntamaan kavereiden kanssa.
Meidän matkamme alkoi silloin vasta, eikä se alkanut helpoimman kautta, sillä meillä ei ollut tallipaikkaa. Onneksi Miina pääsi kaverini, Tanjan, laitumelle siksi aikaa, että etsin sille tallipaikkaa. Löysinkin tammalle laidunpaikan Metsälammen Ratsutilalta, jossa se sai oleilla koko loppukesän. Laitoin tallipaikkahakemuksia kahteen kolmeen eri paikkaan, mutta koskaan en saanut kunnon vastausta keneltäkään. Laidunkauden loputtua Metsälammessa olimme taas Miinan kanssa vailla kattoa. Tanja pelasti minut taas jälleen kerran ja Miina pääsi jo tuttujen heppakavereiden luokse takaisin laiduntamaan. Minä etsin yhä kuumeisesti tallipaikkaa ja viimein marraskuun loppupuolella löysin lupaavan tallipaikan Niittymäen ratsastuskoululta ja meidät otettiin vastaan. Miina joutui sanomaan hyvästit Sheilalle, Foxille, Possulle ja Maijalle, mutta lupasin tammalle, että ensi kesänä se taas pääsisi laiduntamaan kavereiden kanssa.
Luonnetta
Miina on valloittava hevonen tummine silmineen, mutta se osaakin käyttäytyä kuin itse prinsessa. Useimmat päivät kuukaudesta Miina on mukava tapaus, joka on pienempienkin lasten käsiteltävissä. Leidin diivapäivänä Miina on tammamainen ja käyttäytyykin sen mukaan. Laitumella Miina seisoo siellä, missä on vihreämpää - kaukana mudasta. Miina ei ole itseään pilannut prinsessakäytöksellä, vaan sen sisältä löytyy myös rempseämpikin puoli, joka joskus keksii kieriä siellä mudassa, mitä yleensä vältellään.
Hoidettavana Miina on kiltti eikä se turhia hötkyile. Mahan alta harjatessa se hieman arkailee ja mulkoilee hoitajaa. Satulavyön kiristyskään ei ole Miinasta mikään mukavin juttu ja sillä onkin tapana joskus pullistella. Miina on herkkusuu, jos ei herkkuja tipu, kun sen karsinan kohdalla pysähtyy, tamma alkaa mököttää. Sillä tuntuu myös olevan loputon maha ja jos Miina saisi päättää, se voisi vain nukkua ja syödä. Miina on hieman arempi tamma eikä se ota vieraita ihmisiä avosylin vastaan. Pienen tutustumisen jälkeen sen luottamus on helppo voittaa.
Miina on mukava ratsu, mutta se leijailee usein omissa pilvilinnoissaan ja käskyjä saattaa sen takia joutua toistamaan. Miina on myös reipas ja isoaskelinen ja kun sen innostuu, sen vauhtia joutuu koko ajan hieman jarruttelemaan. Tamman huonoihin tapoihin kuuluu pukit, joita Miinasta on hauska tehdä, kun vauhtiakin on tarpeeksi. Kahisevista äänistä, esimerkiksi tuulitakki, tamma tulee hermostuneeksi ja se säpsähtelee sivuille. Kaikin puolin Miina on eteenpäinpyrkivä ja nöyrä ratsu, jolla on taitoa esteille.
Esteitä nähdessään Miina yrittää pyrkiä esteitä kohti ja sen ymmärrykseen ei mahdu, jos se ei pääse hyppäämään. Sen keskittyminen ei aina ole kohdillaan ja se saattaa hyppiä väärästä kulmasta tai liian takaa, joten ratsastajan pitää olla tarkka.
Kouluratsuksikaan Miina ei ole hölmömpi, vaikka monien temppujen teon jälkeen se kyllästyy ja heittää leikiksi kesken kaiken, mutta pitämällä tamma keskittyneenä se taipuu mukavastikin.
Maastossa ilman toista heppakaveria Miina kuvittelee mörköjä kaikkialle ja se pyörii ympäriinsä. Kunhan sen kanssa jaksaa hetken tapella, mihin suuntaan mennään, on Miinakin melko helppo käsitellä.
Hoidettavana Miina on kiltti eikä se turhia hötkyile. Mahan alta harjatessa se hieman arkailee ja mulkoilee hoitajaa. Satulavyön kiristyskään ei ole Miinasta mikään mukavin juttu ja sillä onkin tapana joskus pullistella. Miina on herkkusuu, jos ei herkkuja tipu, kun sen karsinan kohdalla pysähtyy, tamma alkaa mököttää. Sillä tuntuu myös olevan loputon maha ja jos Miina saisi päättää, se voisi vain nukkua ja syödä. Miina on hieman arempi tamma eikä se ota vieraita ihmisiä avosylin vastaan. Pienen tutustumisen jälkeen sen luottamus on helppo voittaa.
Miina on mukava ratsu, mutta se leijailee usein omissa pilvilinnoissaan ja käskyjä saattaa sen takia joutua toistamaan. Miina on myös reipas ja isoaskelinen ja kun sen innostuu, sen vauhtia joutuu koko ajan hieman jarruttelemaan. Tamman huonoihin tapoihin kuuluu pukit, joita Miinasta on hauska tehdä, kun vauhtiakin on tarpeeksi. Kahisevista äänistä, esimerkiksi tuulitakki, tamma tulee hermostuneeksi ja se säpsähtelee sivuille. Kaikin puolin Miina on eteenpäinpyrkivä ja nöyrä ratsu, jolla on taitoa esteille.
Esteitä nähdessään Miina yrittää pyrkiä esteitä kohti ja sen ymmärrykseen ei mahdu, jos se ei pääse hyppäämään. Sen keskittyminen ei aina ole kohdillaan ja se saattaa hyppiä väärästä kulmasta tai liian takaa, joten ratsastajan pitää olla tarkka.
Kouluratsuksikaan Miina ei ole hölmömpi, vaikka monien temppujen teon jälkeen se kyllästyy ja heittää leikiksi kesken kaiken, mutta pitämällä tamma keskittyneenä se taipuu mukavastikin.
Maastossa ilman toista heppakaveria Miina kuvittelee mörköjä kaikkialle ja se pyörii ympäriinsä. Kunhan sen kanssa jaksaa hetken tapella, mihin suuntaan mennään, on Miinakin melko helppo käsitellä.
Sukulaiset
|
i Saaristolainen e Luminosa |
ii Rannikon Sankari
ie Kotimainen Prinsessa ei Valon Poika ee Ludmilla |
19.04.2015 o. Tietomielinen (i Tuntematon Ystävä)
31.05.2015 t. Lähteen Lummerumba (i Ralli-Rami)
14.12.2015 t. Harmonian Rinsessa (i Vadelmaniityn Röhnö)
24.01.2016 o. Lumiukon Hurmo (i Hurmosveikko)
31.05.2015 t. Lähteen Lummerumba (i Ralli-Rami)
14.12.2015 t. Harmonian Rinsessa (i Vadelmaniityn Röhnö)
24.01.2016 o. Lumiukon Hurmo (i Hurmosveikko)
Kilpailut
|
Esteratsastusjaoksen alaiset sijoitukset (40 sij.)
08.02.2016 Kuuralehto - 90cm, 4/40 07.02.2016 Kuuralehto - 90cm, 4/40 17.01.2016 Huvitutti - 80cm, 2/40 13.01.2016 Huvitutti - 80cm, 2/40 12.01.2016 Ketunpolku - 80cm, 3/30 11.01.2016 Huvitutti - 80cm, 6/40 10.01.2016 Huvitutti - 80cm, 5/40 09.01.2016 Ketunpolku - 80cm, 2/30 07.01.2016 Ketunpolku - 80cm, 3/30 03.01.2016 Huvitutti - 80cm, 3/40 02.01.2016 Huvitutti - 80cm, 3/40 02.01.2016 Huvitutti - 80cm, 6/40 26.12.2015 Huvitutti - 80cm, 1/40 24.12.2015 Huvitutti - 80cm, 6/40 11.10.2015 Vindemia - 80cm, 4/40 23.09.2015 Mango - 90cm, 3/42 23.09.2015 Mango - 80cm, 4/48 31.08.2015 Ginger - CUP, 80cm, 6/127 31.08.2015 Satanen - 90cm, 2/29 23.08.2015 Eterno - 80cm, 1/24 15.08.2015 Kilpailukeskus Stewart - 90cm, 7/51 19.06.2015 Allim's Sporthorse - 90cm, 2/30 15.06.2015 Farbranch Irish Draughts - 80cm, 4/30 15.06.2015 Alim's Sporthorse - 90cm, 2/30 12.06.2015 Farbranch Irish Draughts - 80cm, 4/30 07.06.2015 Runoratsut - 80cm, 1/30 25.05.2015 Rohkelikko - 90cm, 1/17 22.05.2015 Rohkelikko - 90cm, 4/17 21.05.2015 Rohkelikko - 90cm, 4/17 20.05.2015 Rohkelikko - 90cm, 4/17 12.05.2015 Viisikko - 80cm, 4/30 11.05.2015 Viisikko - 80cm, 5/30 26.04.2015 Viisikko - 80cm, 1/30 25.04.2015 Viisikko - 90cm, 3/30 24.04.2015 Viisikko - 80cm, 4/30 23.04.2015 Viisikko - 80cm, 2/30 22.04.2015 Viisikko - 80cm, 5/30 21.04.2015 Viisikko - 80cm, 5/30 21.04.2015 Viisikko - 80cm, 1/30 20.04.2015 Viisikko - 80cm, 4/30 |
Kouluratsastusjaoksen alaiset sijoitukset (10 sij.)
01.01.2016 Härdelli - helppo B, 4/40 30.12.2015 Huvitutti - helppo A, 7/50 29.12.2015 Huvitutti - helppo A, 3/50 23.12.2015 Huvitutti - helppo A, 7/50 18.08.2015 Kilpailukeskus Stewart - helppo A, 2/100 02.08.2015 Rappadan - helppo A, 2/40 23.05.2015 Mewian Welsh - Helppo B, 7/50 24.04.2015 Erkinheimot - Helppo A, 1/30 24.04.2015 Kisakeskus Bailador - Helppo B, 2/30 22.04.2015 Kisakeskus Bailador - Helppo B, 3/30 Villien kilpailuiden sijoitukset (4 sij.)
27.09.2015 Mallaspuro, esteet - 80cm, 1/5 22.09.2015 Spring Hill Racing Center, esteet - 80cm, 5/44 29.07.2015 Virtuaalitalli Shaw, esteet - 90cm, 5/34 12.07.2015 Hevosopisto Tulipuro, esteet - 80cm, 2/34 Kenttäratsastusjaoksen alaiset sijoitukset (6 sij.)
08.06.2015 Mörkövaara - Helppo, 5/30 04.06.2015 Pirunportti - Helppo, 1/40 29.05.2015 Pirunportti - Helppo, 5/40 25.04.2015 Devilsfair - CIC1, 5/40 18.04.2015 Taikakuun kartano - Helppo, 8/60 16.04.2015 Taikakuun kartano - Helppo, 4/60 Työhevosjaoksen alaiset sijoitukset (3 sij.)
05.05.2015 Kadotetut Suomenhevoset - käyttöajo, 3/15 04.05.2015 Kadotetut Suomenhevoset - käyttöajo, 3/15 26.04.2015 Kadotetut - CUP, tottelevaisuus, 1/12 |
Päiväkirja
06.12.2015 Itsenäisyyspäivän hulinat Piilovuoressa, kirjoittanut Nicky
Olin ilmoittanut minut ja Miinan mukaan Piilovuoren itsenäisyyspäivän hulinoihin. Aamulla oli hieman aikaisempi herätys. Onneksi olin pakannut illalla jo satulan sun muut tavarat jo autoon ja aamulla ei tarvinnut kuin pukea Miinalla kuljetussuojat jalkaan ja fleeceloimi selkään. Heinät vielä roikkumaan trailerin seinään heinäpussissa ja nopea tarkistus, että kaikki tarpeellinen oli mukana. Sitten autoon kyytiin ja nokka kohti Piilovuorea.
Saavuimme Piilovuoreen hyvissä ajoin ja otin Miinan ulos trailerista jaloittelemaan. Taluttelin sitä ympäri tallin pihaa ja Taru, Piilovuoren omistaja, saapui ulos. Kättelin häntä ja selitin, kuinka matka meni. Pian loputkin saapuivat paikan päälle ja Taru sanoi, että voisimme varustaa hevoset. Talutin Miinan trailerin luokse ja kiinnitin sen koukkuun kiinni. Ulkona oli 5 astetta pakkasta ja maassa oli lunta. Tätä minä rakastin. Talvea. Eivätkä yötkään olleet enää niin pimeitä, kun lumi hohti valoa.
Miina seisoi varustettuna puhisten ja steppaillen sivulta toiselle. Se odotti jo innoissaan, että se pääsisi maastoilemaan. Se vilkuili myös muita vieraita hevosia kiinnostuneena. Hetken käveltyäni Miinan kanssa ympäriinsä kaikki olivat valmiita ja kiristin hieman tamman satulavyötä. Laskin jalustimet ja ponnistin itseni satulaan. Miina astui altani pois ja olin vähällä mätkähtää maahan naamalleni, mutta kerkesin heittää toisen jalkani sen selän yli ja istuin selässä. Kiristin vielä satulavyötä ja tarkistin, että kypäräni lukko oli kunnolla kiinni. Joukkoa lähti vetämään edessä Taru hevosellaan ja ohjasin Miinan nopeasti ensimmäisten joukkoon, sillä Miina ei pitänyt jarruttelusta varsinkaan kun sillä oli tänään menopäivä. Ensimmäinen pätkä meni nopeasti hieman ravaillen ja laukkaillen. Rupattelin samalla myös muutaman ihmisen kanssa, jotka sanoivat olevansa hoitajia Piilovuoressa. Juttelin myös Benjaminin kanssa, joka oli myös tullut toisaalta Piilovuoreen vuonohevosorinsa Sakun kanssa.
Tauolla söimme lettuja ja joimme kaakaota ja meillä oli mahtava porukkahenki! Kaikilla riitti asiaa ja minulla oli hauskaa. Sain nauraa niin, että otti mahan pohjasta. Kävin katsomassa Miinaa, joka oli sidottu puuhun kiinni Sakun viereen riimunnarulla.
"Siinä on sullekin hieman lettua", hymyilin tammalle tarjoten sitä kädessäni olevaa pientä lettupalaa.
Miina nuuhkaisi sitä ensin epäluuloisena, mutta nappasi sen pian suuhunsa. Saku katsoi minua anelevasti, mutta totesin sille surullisena, että Miina oli ahmatti ja söi kaiken. Kun tauko oli ohi, pääsimme jatkamaan matkaa. Miina oli jo hieman rauhoittunut eikä sillä ollut niin kova kiire yrittää edellä meneviä ratsukoita. Tien viereen ilmestyi maastoeste ja Taru oli jo retken alussa sanonut, että niiden yli sai hyppiä. Annoin Miinalle pohkeita ja se nosti ravin. Ohjasin sen kohti matalaa maastoestettä. Miina innostui kunnolla oivaltaessaan esteen ja se heitti pienen pukin. Takapuoleni irtaantui satulasta, mutta olin jo tottunut tamman pikkupukkeihin, että sai pidettyä tasapainoni. Tamma hyppäsi hyvällä ilmavaralla esteen yli. Kun pidätin tammaa sen jälkeen, tamma heilutteli häntäänsä puolelta toiselle hieman suuttuneena, sillä se oli vain hypätä yhden esteen yli.
"Nyt halukkaat saavat laukat!" kuului Tarun huudahdus edestä.
Meidän edellä menevät nostivat laukan ja Miina nosti muiden esimerkistä. Ajattelin ensin pidättää tamman takaisin käyntiin, mutta muistin, että takanamme tuli vielä lisää hevosia enkä voisi jäädä paikalleni tukkeeksi. Miina kiristi vauhtia leveällä hiekkatielle ja tuuli humisi korvissani. Nousin satulassa hieman ylemmäs ja kuvittelin meidän hetken olevan laukkakilpailuissa. Miina havahdutti minut nopeasti hereille tekemällä pienen sivuhypyn.
"Hidastetaan sitten!" Taru kuulutti taas edestä ja pidätti hevostaan.
Kaikki pidättivät hevosiaan perässä. Miina huiski levottomana häntäänsä puolelta toiselle. Se oli samaa mieltä kanssani. Laukkasuora oli loppunut liian nopeasti. Saavuimme pian takaisin Piilovuoreen ja purettuani Miinan varusteista pakkasin sen autoon lähtien kohti Niittymäkeä.
20.08.2015 Venynyt laidunkausi tietää uintireissuja ja leppoisia maastolenkkejä, kirjoittanut Nicky
Kuvat (c) smerikal (CC BY-SA 2.0)
Olin ilmoittanut minut ja Miinan mukaan Piilovuoren itsenäisyyspäivän hulinoihin. Aamulla oli hieman aikaisempi herätys. Onneksi olin pakannut illalla jo satulan sun muut tavarat jo autoon ja aamulla ei tarvinnut kuin pukea Miinalla kuljetussuojat jalkaan ja fleeceloimi selkään. Heinät vielä roikkumaan trailerin seinään heinäpussissa ja nopea tarkistus, että kaikki tarpeellinen oli mukana. Sitten autoon kyytiin ja nokka kohti Piilovuorea.
Saavuimme Piilovuoreen hyvissä ajoin ja otin Miinan ulos trailerista jaloittelemaan. Taluttelin sitä ympäri tallin pihaa ja Taru, Piilovuoren omistaja, saapui ulos. Kättelin häntä ja selitin, kuinka matka meni. Pian loputkin saapuivat paikan päälle ja Taru sanoi, että voisimme varustaa hevoset. Talutin Miinan trailerin luokse ja kiinnitin sen koukkuun kiinni. Ulkona oli 5 astetta pakkasta ja maassa oli lunta. Tätä minä rakastin. Talvea. Eivätkä yötkään olleet enää niin pimeitä, kun lumi hohti valoa.
Miina seisoi varustettuna puhisten ja steppaillen sivulta toiselle. Se odotti jo innoissaan, että se pääsisi maastoilemaan. Se vilkuili myös muita vieraita hevosia kiinnostuneena. Hetken käveltyäni Miinan kanssa ympäriinsä kaikki olivat valmiita ja kiristin hieman tamman satulavyötä. Laskin jalustimet ja ponnistin itseni satulaan. Miina astui altani pois ja olin vähällä mätkähtää maahan naamalleni, mutta kerkesin heittää toisen jalkani sen selän yli ja istuin selässä. Kiristin vielä satulavyötä ja tarkistin, että kypäräni lukko oli kunnolla kiinni. Joukkoa lähti vetämään edessä Taru hevosellaan ja ohjasin Miinan nopeasti ensimmäisten joukkoon, sillä Miina ei pitänyt jarruttelusta varsinkaan kun sillä oli tänään menopäivä. Ensimmäinen pätkä meni nopeasti hieman ravaillen ja laukkaillen. Rupattelin samalla myös muutaman ihmisen kanssa, jotka sanoivat olevansa hoitajia Piilovuoressa. Juttelin myös Benjaminin kanssa, joka oli myös tullut toisaalta Piilovuoreen vuonohevosorinsa Sakun kanssa.
Tauolla söimme lettuja ja joimme kaakaota ja meillä oli mahtava porukkahenki! Kaikilla riitti asiaa ja minulla oli hauskaa. Sain nauraa niin, että otti mahan pohjasta. Kävin katsomassa Miinaa, joka oli sidottu puuhun kiinni Sakun viereen riimunnarulla.
"Siinä on sullekin hieman lettua", hymyilin tammalle tarjoten sitä kädessäni olevaa pientä lettupalaa.
Miina nuuhkaisi sitä ensin epäluuloisena, mutta nappasi sen pian suuhunsa. Saku katsoi minua anelevasti, mutta totesin sille surullisena, että Miina oli ahmatti ja söi kaiken. Kun tauko oli ohi, pääsimme jatkamaan matkaa. Miina oli jo hieman rauhoittunut eikä sillä ollut niin kova kiire yrittää edellä meneviä ratsukoita. Tien viereen ilmestyi maastoeste ja Taru oli jo retken alussa sanonut, että niiden yli sai hyppiä. Annoin Miinalle pohkeita ja se nosti ravin. Ohjasin sen kohti matalaa maastoestettä. Miina innostui kunnolla oivaltaessaan esteen ja se heitti pienen pukin. Takapuoleni irtaantui satulasta, mutta olin jo tottunut tamman pikkupukkeihin, että sai pidettyä tasapainoni. Tamma hyppäsi hyvällä ilmavaralla esteen yli. Kun pidätin tammaa sen jälkeen, tamma heilutteli häntäänsä puolelta toiselle hieman suuttuneena, sillä se oli vain hypätä yhden esteen yli.
"Nyt halukkaat saavat laukat!" kuului Tarun huudahdus edestä.
Meidän edellä menevät nostivat laukan ja Miina nosti muiden esimerkistä. Ajattelin ensin pidättää tamman takaisin käyntiin, mutta muistin, että takanamme tuli vielä lisää hevosia enkä voisi jäädä paikalleni tukkeeksi. Miina kiristi vauhtia leveällä hiekkatielle ja tuuli humisi korvissani. Nousin satulassa hieman ylemmäs ja kuvittelin meidän hetken olevan laukkakilpailuissa. Miina havahdutti minut nopeasti hereille tekemällä pienen sivuhypyn.
"Hidastetaan sitten!" Taru kuulutti taas edestä ja pidätti hevostaan.
Kaikki pidättivät hevosiaan perässä. Miina huiski levottomana häntäänsä puolelta toiselle. Se oli samaa mieltä kanssani. Laukkasuora oli loppunut liian nopeasti. Saavuimme pian takaisin Piilovuoreen ja purettuani Miinan varusteista pakkasin sen autoon lähtien kohti Niittymäkeä.
20.08.2015 Venynyt laidunkausi tietää uintireissuja ja leppoisia maastolenkkejä, kirjoittanut Nicky
Kuvat (c) smerikal (CC BY-SA 2.0)
Yhä samalla laitumella Miina asusteli. Tallipaikkaa oli etsinnän alla yhä. Pariin paikkaan oli hakemus lähtenyt ja vastausta odoteltiin yhä. Mutta Miinasta ja Sheilasta oli tullut melkein erottamattomat. Sheila oli synnyttänyt varsansa, Foxin, ja ne joutuivat olemaan hetken erossa – ainakin Miinalle hetken olivat kauheat. Muuten Miina voisi jäädä kaverini, Tanjan, luokse, mutta Foxin oli tarkoitus jäädä asumaan tallille, joten viimeinenkin karsina oli varattu, jota Miina tällä hetkellä hieman lainaili.
Tallin lähellä oli ihanat maastot, joissa minulla ja Miinalla oli tapana seikkailla joka päivä. Myös järvi oli lähellä, jonka luona olimme viettäneet eniten aikaa Miinan kanssa. Pikkudiiva oli hetken ujoilun jälkeen innostunut vedestä ja nykyään sitä oli vaikea saada sieltä pois. Joskus saimme seuraksemme vallattoman shettisruunan, Possun, naapurin tytön, Ellan, kanssa. Possukin oli Tanjan hevonen ja se oli toiminut Tanjan raviponina eikä Tanja ollut koskaan siitä pystynyt luopumaan. Tallissa majaili myös Tanjan ja hänen siskonsa kimppahevonen, suokkitamma Maija, joka myös tuli joskus mukaamme maastoon, mutta enimmäkseen menimme Miinan kanssa kahdestaan.
Maastoon lähtö oli yhtä vastahakoista Miinan kanssa, sillä sen oli pakko sanoa Sheilalle ja Foxille kolmesti hyvästi ennen kuin se edes kuvitteli kääntävänsä päänsä menosuuntaan. Maastosta tultiin taas aina takaisin vauhdilla, että tammaa joutui useampaan otteeseen hillitsemään. Uimassa Miina unohti Foxin ja Sheilan ja keskittyi roiskimaan vettä niin paljon kuin vain jaksoi. Siitä on myös hauska pelotella ratsastajaa, että se on keikahtamassa kyljelleen. Mutta kyllä se on kyljelleenkin keikahtanut piehtaroidakseen, kun on vain ensin käyty tiputtamassa ratsastaja kyydistä.
Sheila ei pistä Miinalle pahakseen, vaikka sekin hieman hoitaisi Foxia. Joskus jopa näyttää siltä, että Foxilla olisi kaksi äitiä huolehtimassa, ettei pikkuiselle tapahdu mitään. Maijakin yritti tulla nuuskimaan Foxia, mutta Sheila ja Miina olivat heti karkottamassa Maijan pois, vaikka Foxille olisi varmasti kelvannut kolmaskin äiti. Possu olisi sitten pikkuisi.
Tallin lähellä oli ihanat maastot, joissa minulla ja Miinalla oli tapana seikkailla joka päivä. Myös järvi oli lähellä, jonka luona olimme viettäneet eniten aikaa Miinan kanssa. Pikkudiiva oli hetken ujoilun jälkeen innostunut vedestä ja nykyään sitä oli vaikea saada sieltä pois. Joskus saimme seuraksemme vallattoman shettisruunan, Possun, naapurin tytön, Ellan, kanssa. Possukin oli Tanjan hevonen ja se oli toiminut Tanjan raviponina eikä Tanja ollut koskaan siitä pystynyt luopumaan. Tallissa majaili myös Tanjan ja hänen siskonsa kimppahevonen, suokkitamma Maija, joka myös tuli joskus mukaamme maastoon, mutta enimmäkseen menimme Miinan kanssa kahdestaan.
Maastoon lähtö oli yhtä vastahakoista Miinan kanssa, sillä sen oli pakko sanoa Sheilalle ja Foxille kolmesti hyvästi ennen kuin se edes kuvitteli kääntävänsä päänsä menosuuntaan. Maastosta tultiin taas aina takaisin vauhdilla, että tammaa joutui useampaan otteeseen hillitsemään. Uimassa Miina unohti Foxin ja Sheilan ja keskittyi roiskimaan vettä niin paljon kuin vain jaksoi. Siitä on myös hauska pelotella ratsastajaa, että se on keikahtamassa kyljelleen. Mutta kyllä se on kyljelleenkin keikahtanut piehtaroidakseen, kun on vain ensin käyty tiputtamassa ratsastaja kyydistä.
Sheila ei pistä Miinalle pahakseen, vaikka sekin hieman hoitaisi Foxia. Joskus jopa näyttää siltä, että Foxilla olisi kaksi äitiä huolehtimassa, ettei pikkuiselle tapahdu mitään. Maijakin yritti tulla nuuskimaan Foxia, mutta Sheila ja Miina olivat heti karkottamassa Maijan pois, vaikka Foxille olisi varmasti kelvannut kolmaskin äiti. Possu olisi sitten pikkuisi.
(c) smerikal (CC BY-SA 2.0)
31.07.2015 Kaksin taas, kun loma loppuu, kirjoittanut Nicky
Minulla oli hieman typerä olo. Olin unohtanut etsiä Miinalle tallipaikkaa, kun se oli ollut Metsälammella laitumella. Ja seuraukseni oli se: kun laidunkausi oli Miinan osalta ohi, meillä ei ollut paikkaa, minne mennä. Keräilin Miinan tavaroita kasaan. Satula ja suitset oli jo pakattu autoon. Riimut ja loimet piti vielä pakata ja hakea neiti laitumelta kyytiin.
Miina vilkuili minua hieman hämillään, kun talutin sen laidunkavereitten luota pois traileriin. Se kuin arvasi, että se oli matka edessä taas ja minne. Sitä meistä kumpikaan ei tiennyt. Soitin kaverilleni, jonka laitumella Miina oli viimeksikin hetken asunut ja kaverini pelasti minut taas pinteestä. Hänen hevosensa oli laitumella hieman pidempään ja saisin raahata Miinan sinne hetkeksi aikaa. Se oli matka sitten takaisin hieman kauemmaksi.
Saavuimme parin tunnin päästä perille ja Miina pääsi tutun kaverinsa, lämminverisen tamman Sheilan, kanssa laitumelle. Sheilan mahakin oli kasvanut paljon ja kaverini puhui tamman synnyttävänkin kuukauden sisään. Miina kirmasi laitumella innoissaan ja Sheila yritti pysyä kaverin perässä ison mahan kera.
18.07.2015 Aurinkomaastoilemassa Metsälammessa, kirjoittanut Nicky
Lumiina tosiaan majaili Metsälammen laitumella kuukauden ajan. Tallin pitäjä oli järjestänyt Metsiksessä aurinkomaaston ja minä olin ilmoittanut meidät mukaan. Maastoon oli osallistunut porukkaa paljon enemmän kuin luulin ja vieraita trailereitakin löytyi pihasta melkein kymmenkunta kappaletta. Kello oli vähän vaille tasan kaksi ja minulle meinasi tulla kiire, sillä Miina pullisteli, kun yritin kiristää sen satulavyötä. Vedin kypärän päähän ja soljen kiinni laskien jalustimet alas. Miina askelsi hieman levottomana sivulle, kun yritin ponkaista sen selkään istumaan ja jouduin vähän matkaa pomppimaan sen perässä yhden jalan varassa. Sain otettua vauhtia ja vedettyä itseni tamman satulaan. Ensimmäiset lähtivät jo tallin omistajan, Sinten , perässä. Minä jäin Miinan kanssa viimeisten joukkoon.
Kuljimme raviradan ohi ja katsoin ravihevosia tarhoissaan innoissani. Jokin ravihevosissa veti minua puoleensa ja olihan minulla joskus ollutkin niitä pari kappaletta. Heräsin ajatuksistani juuri, kun olimme melkein ratsastaa toisen ratsukon päälle. Miina ei ainakaan haaveillut tänään – se oli virkeällä päällä. Käännyimme risteyksessä ja ratsastimme toisen tallin ohi. Pian tulimme niitylle ja halukkaat saivat laukata. Minulta ja Miinalta ei tarvinnut edes kysyä, kun olimme jo vauhdissa. Miina innostui myös hieman peräänsä ja heitti pari pukkia. Olin tottunut tamman pukkeihin jo eivätkä ne tehneet minulle vaikeuksia pysyä kyydissä. Näimme matkalla lisää talleja. Maisemat olivat minulle aika tutut. Olihan täällä tullut ratsastettua Miinan kanssa, kun se täällä laidunsikin. Jatkoimme matkaa teitä tai polkuja pitkin metsässä.
Lopulta saavuimme Metsälammelle, jossa oli myös hevosten uimapaikka. Riisuin satulan pois ja vedin kengät pois jalastani käärien ratsastushousujen lahkeet ylös. Nousin kannon päältä tamman selkään ja kiidimme ravissa järveen. Miina oli aivan innoissaan ja se polskutteli, pärski ja vaelteli vedessä. Makoilin tamman selässä, kunnes se keksi mennä rantaveteen piehtaroimaan. Se teki äkillisen käännöksen ja lensin veteen pää edellä. Kiiruhdin Miinan luokse ennen kuin se tajuaisi pääsevänsä karkuun piehtaroinnin jälkeen.
”Molemmat tarvitsi selkäpesun, vai?” katsoin nauraen tammaa ja pörrötin sen harjaa.
Tallille palattuamme SInte tarjosi vielä kaikille mukaan osallistuneille kahvit.
12.07.2015 Ensimmäinen ruusuke yhteisellä taipaleella, kirjoittanut Nicky
Nyt sitä oltiin Hevosopisto Tulipuron pihassa. Hevonen oli valmiina ja purin alahuultani hieman hermostuneena. Yleensä olin aivan rentona, mutta minua jännitti estekilpailut ja 80cm-luokka, vaikka oltiinhan tätä varten hieman treenattukin, mutta oliko treenattu tarpeeksi.
Odotimme kentän ulkopuolella ja katselin, kuinka ratsukko suoriutui kentällä miltein loistavasti. Miina vilkaisi minua ja katsoi innoissaan esteitä kentällä. Ratsukko meni ohitsemme ja meidät kuulutettiin kentälle. Ohjasin Miinan hermostuneena kentälle ja Miina ei ymmärtänyt minun hermostumistani tanssien sivulle. Hetken kuulin, että joku olisi tirskunut meille katsomosta. Kun summeri soi, kannustin Miinan laukkaan ja ohjasin ensimmäistä estettä kohti. Tamma innostui heittämään pukin ja minulla meni hetki saada tasapainoni takaisin, mutta heti kun löysin sen, Miina ponkaisi esteen yli ja kadotin tasapainon yli. Minua pelotti, että tippuisin. Kun laskeuduimme maahan, en jännittänyt enää ja ohjasin Miinan itsevarmasti kohti seuraavaa estettä. Kaksi suurta laukka-askelta ja hop, yli! Miina kiisi radan melkoisella vauhdilla, mutta selvitimme radan puhtaasti. En osannut olla onnellisempi. Poistuimme kentältä taputusten saattelemana. Hyppäsin tamman selästä alas ja halasin sitä pitkään.
Kun kaikki olivat suoriutuneet radasta, meidät kutsuttiin takaisin kentälle palkintojen jakoon ja meinasin ratketa onnesta, kun kuulutettiin, että olimme tulleet Miinan kanssa toisiksi. Saimme ruusukkeen ja Miina piti päätään ylpeänä ylhäällä ja kulki arvokkaan oloisena ulos kentältä. Sitä se teki siihen asti, että päästiin kotia. Tai kotia ja kotia, Metsälammen laitumelle takaisin.
30.06.2015 Maastoestepäivä Konikalliossa, kirjoittanut Nicky
Miina katsoi minua hämmentyneenä, kun hain sitä laitumelta ja lastasin traileriin. Ei muuta kuin kaasu pohjaan ja kohti Konikalliota. Talli sijaitsi metsikön keskellä ja rummuttelin rattia biisin tahtia. Puiden välistä alkoi pilkottaa rakennuksia. Kurvasimme tallin pihaan ja siellä oli muidenkin trailereita ja autoja. Olihan tänne ilmoittautunut 7. Purin Miinan autosta, harjasin ja laitoin sille varusteet päälle. Satulan kiristys onnistui ilman Miinan pullisteluja.
Viltsu, ohjaajamme, tervehti kaikkia ja selitti meille päivästä ja esteistä. Sitten nousimme hevosten selkiin ja lähdimme kohti maastoesteitä. Miina vilkuli uusia tuttavuuksia kiinnostuneena ja kun se huomasi meidän menevän metsään, se vilkaisi minua epäröiden, mutta kannustin tammaa eteenpäin ja se jatkoi matkaansa. Saimme hetken odottaa vuoroamme, joten tein Miinan kanssa volttia, jossa vaihtelimme vauhtia aina välillä käyntiin ja raviin. Kun tuli vuoromme, Miina lähti innoissaan ensimmäistä maastoestettä kohti, joka oli tukki. Siitä selvittyämme Miina heitti pukin, jota osasin odottaa ja sain pidettyä tasapainoni. Ylitimme veneen ja mökin yli hypätessämme Miina hieman epäröi, sillä este näytti pelottavalta. Kehotin sitä hyppäämään ja se hyppäsikin, mutta huonossa kulmassa ja laskeutuminen oli töksähtävä. Jatkoimme rauhallista vauhtia kohti kahta hautaa, jotka ylitimme Miinan epäröiden, mutta pääsimme yli suorassa linjassa.
Miina rentoutui enemmän ja ylitimme leikiten lankkuaidan. Tulimme hieman vinosti puiselle muurille, mutta Miina sai suoristettua itsensä, josta kehuin tammaa innoissani. Kuusiaidat sujuivat ongelmitta ja palasimme muiden luo. Viltsu kehui suoristua ja sanoi minulle, että minun pitäisi antaa vielä hieman enemmän varmuutta Miinalle - varsinkin mökillä ja vauhtia voisi olla myös enemmän, ettei MIina kerkeisi hermoilemaan. Menimme radan vuorollamme vielä kerran. Tällä kertaa se meni paremmin, koska rata oli molemmille jo tutumpi ja kehotin Miinaa enemmän, kun huomasin sen epäröivän. Mökki meni hyvin, mutta haudoissa oli jotain, mistä Miina ei oikein pitänyt.
Päivän päätteeksi hoidimme hevoset kuntoon ja meille tarjoiltiin mehua ja kahvia. Istuimme ja pölisimme terassilla muiden kanssa päivästä ja hevosista. Kiitin Viltsua päivästä ja sanoin kaikille heipat. Tarkistin, että Miinalla oli kaikki hyvin ja lähdimme matkaan. Pian Miina pääsisi taas kasvattamaan mahaansa laitumelle.
Minulla oli hieman typerä olo. Olin unohtanut etsiä Miinalle tallipaikkaa, kun se oli ollut Metsälammella laitumella. Ja seuraukseni oli se: kun laidunkausi oli Miinan osalta ohi, meillä ei ollut paikkaa, minne mennä. Keräilin Miinan tavaroita kasaan. Satula ja suitset oli jo pakattu autoon. Riimut ja loimet piti vielä pakata ja hakea neiti laitumelta kyytiin.
Miina vilkuili minua hieman hämillään, kun talutin sen laidunkavereitten luota pois traileriin. Se kuin arvasi, että se oli matka edessä taas ja minne. Sitä meistä kumpikaan ei tiennyt. Soitin kaverilleni, jonka laitumella Miina oli viimeksikin hetken asunut ja kaverini pelasti minut taas pinteestä. Hänen hevosensa oli laitumella hieman pidempään ja saisin raahata Miinan sinne hetkeksi aikaa. Se oli matka sitten takaisin hieman kauemmaksi.
Saavuimme parin tunnin päästä perille ja Miina pääsi tutun kaverinsa, lämminverisen tamman Sheilan, kanssa laitumelle. Sheilan mahakin oli kasvanut paljon ja kaverini puhui tamman synnyttävänkin kuukauden sisään. Miina kirmasi laitumella innoissaan ja Sheila yritti pysyä kaverin perässä ison mahan kera.
18.07.2015 Aurinkomaastoilemassa Metsälammessa, kirjoittanut Nicky
Lumiina tosiaan majaili Metsälammen laitumella kuukauden ajan. Tallin pitäjä oli järjestänyt Metsiksessä aurinkomaaston ja minä olin ilmoittanut meidät mukaan. Maastoon oli osallistunut porukkaa paljon enemmän kuin luulin ja vieraita trailereitakin löytyi pihasta melkein kymmenkunta kappaletta. Kello oli vähän vaille tasan kaksi ja minulle meinasi tulla kiire, sillä Miina pullisteli, kun yritin kiristää sen satulavyötä. Vedin kypärän päähän ja soljen kiinni laskien jalustimet alas. Miina askelsi hieman levottomana sivulle, kun yritin ponkaista sen selkään istumaan ja jouduin vähän matkaa pomppimaan sen perässä yhden jalan varassa. Sain otettua vauhtia ja vedettyä itseni tamman satulaan. Ensimmäiset lähtivät jo tallin omistajan, Sinten , perässä. Minä jäin Miinan kanssa viimeisten joukkoon.
Kuljimme raviradan ohi ja katsoin ravihevosia tarhoissaan innoissani. Jokin ravihevosissa veti minua puoleensa ja olihan minulla joskus ollutkin niitä pari kappaletta. Heräsin ajatuksistani juuri, kun olimme melkein ratsastaa toisen ratsukon päälle. Miina ei ainakaan haaveillut tänään – se oli virkeällä päällä. Käännyimme risteyksessä ja ratsastimme toisen tallin ohi. Pian tulimme niitylle ja halukkaat saivat laukata. Minulta ja Miinalta ei tarvinnut edes kysyä, kun olimme jo vauhdissa. Miina innostui myös hieman peräänsä ja heitti pari pukkia. Olin tottunut tamman pukkeihin jo eivätkä ne tehneet minulle vaikeuksia pysyä kyydissä. Näimme matkalla lisää talleja. Maisemat olivat minulle aika tutut. Olihan täällä tullut ratsastettua Miinan kanssa, kun se täällä laidunsikin. Jatkoimme matkaa teitä tai polkuja pitkin metsässä.
Lopulta saavuimme Metsälammelle, jossa oli myös hevosten uimapaikka. Riisuin satulan pois ja vedin kengät pois jalastani käärien ratsastushousujen lahkeet ylös. Nousin kannon päältä tamman selkään ja kiidimme ravissa järveen. Miina oli aivan innoissaan ja se polskutteli, pärski ja vaelteli vedessä. Makoilin tamman selässä, kunnes se keksi mennä rantaveteen piehtaroimaan. Se teki äkillisen käännöksen ja lensin veteen pää edellä. Kiiruhdin Miinan luokse ennen kuin se tajuaisi pääsevänsä karkuun piehtaroinnin jälkeen.
”Molemmat tarvitsi selkäpesun, vai?” katsoin nauraen tammaa ja pörrötin sen harjaa.
Tallille palattuamme SInte tarjosi vielä kaikille mukaan osallistuneille kahvit.
12.07.2015 Ensimmäinen ruusuke yhteisellä taipaleella, kirjoittanut Nicky
Nyt sitä oltiin Hevosopisto Tulipuron pihassa. Hevonen oli valmiina ja purin alahuultani hieman hermostuneena. Yleensä olin aivan rentona, mutta minua jännitti estekilpailut ja 80cm-luokka, vaikka oltiinhan tätä varten hieman treenattukin, mutta oliko treenattu tarpeeksi.
Odotimme kentän ulkopuolella ja katselin, kuinka ratsukko suoriutui kentällä miltein loistavasti. Miina vilkaisi minua ja katsoi innoissaan esteitä kentällä. Ratsukko meni ohitsemme ja meidät kuulutettiin kentälle. Ohjasin Miinan hermostuneena kentälle ja Miina ei ymmärtänyt minun hermostumistani tanssien sivulle. Hetken kuulin, että joku olisi tirskunut meille katsomosta. Kun summeri soi, kannustin Miinan laukkaan ja ohjasin ensimmäistä estettä kohti. Tamma innostui heittämään pukin ja minulla meni hetki saada tasapainoni takaisin, mutta heti kun löysin sen, Miina ponkaisi esteen yli ja kadotin tasapainon yli. Minua pelotti, että tippuisin. Kun laskeuduimme maahan, en jännittänyt enää ja ohjasin Miinan itsevarmasti kohti seuraavaa estettä. Kaksi suurta laukka-askelta ja hop, yli! Miina kiisi radan melkoisella vauhdilla, mutta selvitimme radan puhtaasti. En osannut olla onnellisempi. Poistuimme kentältä taputusten saattelemana. Hyppäsin tamman selästä alas ja halasin sitä pitkään.
Kun kaikki olivat suoriutuneet radasta, meidät kutsuttiin takaisin kentälle palkintojen jakoon ja meinasin ratketa onnesta, kun kuulutettiin, että olimme tulleet Miinan kanssa toisiksi. Saimme ruusukkeen ja Miina piti päätään ylpeänä ylhäällä ja kulki arvokkaan oloisena ulos kentältä. Sitä se teki siihen asti, että päästiin kotia. Tai kotia ja kotia, Metsälammen laitumelle takaisin.
30.06.2015 Maastoestepäivä Konikalliossa, kirjoittanut Nicky
Miina katsoi minua hämmentyneenä, kun hain sitä laitumelta ja lastasin traileriin. Ei muuta kuin kaasu pohjaan ja kohti Konikalliota. Talli sijaitsi metsikön keskellä ja rummuttelin rattia biisin tahtia. Puiden välistä alkoi pilkottaa rakennuksia. Kurvasimme tallin pihaan ja siellä oli muidenkin trailereita ja autoja. Olihan tänne ilmoittautunut 7. Purin Miinan autosta, harjasin ja laitoin sille varusteet päälle. Satulan kiristys onnistui ilman Miinan pullisteluja.
Viltsu, ohjaajamme, tervehti kaikkia ja selitti meille päivästä ja esteistä. Sitten nousimme hevosten selkiin ja lähdimme kohti maastoesteitä. Miina vilkuli uusia tuttavuuksia kiinnostuneena ja kun se huomasi meidän menevän metsään, se vilkaisi minua epäröiden, mutta kannustin tammaa eteenpäin ja se jatkoi matkaansa. Saimme hetken odottaa vuoroamme, joten tein Miinan kanssa volttia, jossa vaihtelimme vauhtia aina välillä käyntiin ja raviin. Kun tuli vuoromme, Miina lähti innoissaan ensimmäistä maastoestettä kohti, joka oli tukki. Siitä selvittyämme Miina heitti pukin, jota osasin odottaa ja sain pidettyä tasapainoni. Ylitimme veneen ja mökin yli hypätessämme Miina hieman epäröi, sillä este näytti pelottavalta. Kehotin sitä hyppäämään ja se hyppäsikin, mutta huonossa kulmassa ja laskeutuminen oli töksähtävä. Jatkoimme rauhallista vauhtia kohti kahta hautaa, jotka ylitimme Miinan epäröiden, mutta pääsimme yli suorassa linjassa.
Miina rentoutui enemmän ja ylitimme leikiten lankkuaidan. Tulimme hieman vinosti puiselle muurille, mutta Miina sai suoristettua itsensä, josta kehuin tammaa innoissani. Kuusiaidat sujuivat ongelmitta ja palasimme muiden luo. Viltsu kehui suoristua ja sanoi minulle, että minun pitäisi antaa vielä hieman enemmän varmuutta Miinalle - varsinkin mökillä ja vauhtia voisi olla myös enemmän, ettei MIina kerkeisi hermoilemaan. Menimme radan vuorollamme vielä kerran. Tällä kertaa se meni paremmin, koska rata oli molemmille jo tutumpi ja kehotin Miinaa enemmän, kun huomasin sen epäröivän. Mökki meni hyvin, mutta haudoissa oli jotain, mistä Miina ei oikein pitänyt.
Päivän päätteeksi hoidimme hevoset kuntoon ja meille tarjoiltiin mehua ja kahvia. Istuimme ja pölisimme terassilla muiden kanssa päivästä ja hevosista. Kiitin Viltsua päivästä ja sanoin kaikille heipat. Tarkistin, että Miinalla oli kaikki hyvin ja lähdimme matkaan. Pian Miina pääsisi taas kasvattamaan mahaansa laitumelle.
(c) smerikal (CC BY-SA 2.0)
28.06.2015 Vihreää ruohoa ja uusia kavereita, kirjoittanut Nicky
Kuuralehdosta matka jatkui kohti Metsälammen Ratsutallia, jonne olin saanut Miinan laitumelle. Olin yrittänyt etsiä asuntoni läheltä tallia, mutta en ollut löytänyt. Laidunpaikkakin kelpasi hyvin varsinkin kesällä. Saavuimme tallin pihalle ja meidät opastettiin laitumille. Miinan laitumella oli kuusi muuta tammaa. Miina katsoi minua innoissaan, minne oltiin menossa. Kun pääsimme laitumille, se hirnahti köheästi ja en pystynyt pidättelemään nauruani. Pujahdimme laitumen sisäpuolelle ja päästin tamman vapaaksi. Osa tammoista tuli tutustumaan Miinaan ja ne tuntuivat tulevan hyvin toimeen. Miina otti jalat alleen ja kävi heittämässä kunnon pukkilaukkakierroksen laitumen ympäri. Se vilkaisi perääni, kun lähdin laitumelta, mutta meni muiden tammojen seuraan syömään ruohoa.
27.06.2015 Päiväleiri Kuuralehdossa, kirjoittanut Nicky
Haukottelin syvään ajaessani autoa kohti Kuuralehtoa. Onneksi talli ei ollut kauhean kaukana paikasta, jossa Miinan kanssa tällä hetkellä asuimme. Kaikesta huolimatta minä en ollut aamuihminen ja hakiessani Miinaa laitumelta trailerin kyytiin tamma vain mulkoili minua, että oliko meidän pakko mennä. Kurvasimme pian Kuuralehdon pihaan ja Miinakin osoitti mieltänsä tömistelemällä kopissa. Koko paikka oli paljon isompi kuin olin osannut kuvitella. Kello lähenteli vasta puolta yhdeksää, joten laskin rampin alas ja nappasin Miinan mukaani. Kävin hieman taluttelemassa tammaa, jotta se saisi hieman jalkojaan venyteltyä.
Kun kokoonnuimme tallin pihaan tutustumaan, jätin Miinan traileriin kiinni ja se jäi siihen aivan tyynesti katselemaan maailman menoa. Meille kerrottiin päivän ohjelmasta ja leirin vetäjä, Sarita, esitteli itsensä sekä tuntien vetäjän, Tiinan. Juteltuamme toisillemme meille ilmoitettiin, että olisi ratsastustunnin vuoro. Palasin innoissani Miinan luokse, joka katsoi minua rauhallisesti, mutta kun se huomasi minun ottavan varusteet autosta ulos, sekin sai jonkinlaista energiaa itseensä ja niin kuin aina Miina ei pitänyt satulavyön kiristämisestä tuhlaten aikaa pullisteluun.
Jo esteitä nähdessään Miina yritti pyrkiä esteitä kohti korvat pystyssä, mutta pidättelin tammaa ja käänsin takaisin uralle. Miina oli koko ajan hereillä eikä valunut unelmiinsa. Lämmittelyiden jälkeen aloitimme esteiden hyppäämisen ja jokainen meni vuorollaan. Tiina kyllä huomasi, jos joku sattui tekemään virheen. Miina hyppi innoissaan ja oli hyvin kuulolla - mitä nyt pari pukkia heitti yhteen väliin. Viimeisellä esteellä lähestyminen hieman epäonnistui, mutta Miina onnistui ponkaisemaan esteen yli, mutta ylin puomi tippui maahan. Se ei minua haitannut, sillä Miina oli suoriutunut hienosti ja toiminut käskyjeni mukaan. Viimeisestä esteestä sain kuulla Tiinalta ja hän huomautti, että voisin olla hieman suoremmassa asennossa.
Tunnin jälkeen saimme viedä hevoset tarhoihin, jotka oltiin meille näytetty ja kun kaikki olivat valmiit, menimme syömään. Ruoka oli niin hyvää, että minun teki mieli hakea lisää ja yhtä iso lautasellinen, mutta pelkäsin, että ne tulisivat yhtä mittaa ulos, kun pomppisin satulassa. Vapaa-ajan jälkeen oli vuorossa kevyt kouluratsastustunti, joka kyllä kelpasi minulle. Hevoset puunattiin uudelleen ja Miina katsoi minua hieman hölmistyneenä. Tunnilla Tiina pääsi vielä paremmin takertumaan pieniin virheisiini: parempi ryhti, selvemmät ohjeet - hevonen ei ymmärrä. Kouluratsastustunniksi tunti oli omasta mielestäni mukava ja rento ja opin hieman virheistänikin.
Hevoset taas tarhaan ja syömään välipalaa. Välipalaksi välipala oli täyttävää eikä jäänyt olo, että pitäisi saada lisää. Sarita kertoi meille, että seuraavaksi oli vuorossa hevosten kauneuskilpailu ja pääsisimme puunaamaan hevosiamme.
Hain Miinan tarhasta ja kiinnitin sen trailerin viereen. Miina innostui haipuilemaan ruohoa vierestä, mikä teki harjan letittämisestä hankalaa ja vaikka kuinka yritin saada tamman pään ylös, letin lopputulos oli kiemurainen. Aikaa vain ei ollut paljon, joten turhautuneena en ruvennut värkkäämään uutta. Tungin rikkaruohon korsia tamman häntään, kun yritin saada jonkinlaista ilmestystä tehtyä sen häntään. Miina ei ymmärtänyt siinäkään paremman päälle, vaan huiski vain hännällä ympäriinsä.
"Kyllä huomaa, että sussa on laidunpollen vikaa, kun muuta et osaa tehä ku syödä", tokaisin tammalle nauraen.
Mitä lopuksi tammaa silmäilin, se ei ollutkaan niin kamalan näköinen kuin olin pelännyt ja esittelytilanteessa se seisoi hienosti paikallaan ja pystyi pitämään silmänsä hetken pois vihreästä ruohosta. Kiitos kuuluikin kädessäni olleelle herkkupalalle, jota tamma yritti hamuilla.
Illan päätteeksi oli vielä maastoreissu, jota odotin melkein innolla. Mikä nyt olisi mukavampaa hienona iltana olla viileässä metsässä itikoiden syötävänä. Miina katsoi minua kummissaan, kun satuloin sitä. Se olisi varmaan sanonut, että taas sitä mennään, jos olisi osannut puhua. Huomatessaan meidän menevän metsään Miinakin innostui, mutta jollakin ratsastajista sattui olemaan tuulitakki päällä, jonka kahisevat äänet sai Miinan hermostuneeksi ja se katseli koko ajan varuillaan ympärilleen. Minun teki mieli nauraa tammalle, mutta eihän se voinut peloilleen mitään. Olin onnellinen, että me menimme porukalla maastoon eikä Miinakaan heittäytynyt hankalaksi.
Päivä olikin pulkassa nopeasti, sillä pian olimme tallilla takaisin. Onneksi olin sopinut tallin omistajan kanssa, että voisimme jäädä sinne yöksi, ettei tarvitsisi lähteä enää illalla ajamaan kotia, vaikka matkakaan ei ollut mahdoton. Miina pärjäsi hyvin tarhassa yön ja ei autossakaan nukkuminen aivan kamalaa ollut.
Kuuralehdosta matka jatkui kohti Metsälammen Ratsutallia, jonne olin saanut Miinan laitumelle. Olin yrittänyt etsiä asuntoni läheltä tallia, mutta en ollut löytänyt. Laidunpaikkakin kelpasi hyvin varsinkin kesällä. Saavuimme tallin pihalle ja meidät opastettiin laitumille. Miinan laitumella oli kuusi muuta tammaa. Miina katsoi minua innoissaan, minne oltiin menossa. Kun pääsimme laitumille, se hirnahti köheästi ja en pystynyt pidättelemään nauruani. Pujahdimme laitumen sisäpuolelle ja päästin tamman vapaaksi. Osa tammoista tuli tutustumaan Miinaan ja ne tuntuivat tulevan hyvin toimeen. Miina otti jalat alleen ja kävi heittämässä kunnon pukkilaukkakierroksen laitumen ympäri. Se vilkaisi perääni, kun lähdin laitumelta, mutta meni muiden tammojen seuraan syömään ruohoa.
27.06.2015 Päiväleiri Kuuralehdossa, kirjoittanut Nicky
Haukottelin syvään ajaessani autoa kohti Kuuralehtoa. Onneksi talli ei ollut kauhean kaukana paikasta, jossa Miinan kanssa tällä hetkellä asuimme. Kaikesta huolimatta minä en ollut aamuihminen ja hakiessani Miinaa laitumelta trailerin kyytiin tamma vain mulkoili minua, että oliko meidän pakko mennä. Kurvasimme pian Kuuralehdon pihaan ja Miinakin osoitti mieltänsä tömistelemällä kopissa. Koko paikka oli paljon isompi kuin olin osannut kuvitella. Kello lähenteli vasta puolta yhdeksää, joten laskin rampin alas ja nappasin Miinan mukaani. Kävin hieman taluttelemassa tammaa, jotta se saisi hieman jalkojaan venyteltyä.
Kun kokoonnuimme tallin pihaan tutustumaan, jätin Miinan traileriin kiinni ja se jäi siihen aivan tyynesti katselemaan maailman menoa. Meille kerrottiin päivän ohjelmasta ja leirin vetäjä, Sarita, esitteli itsensä sekä tuntien vetäjän, Tiinan. Juteltuamme toisillemme meille ilmoitettiin, että olisi ratsastustunnin vuoro. Palasin innoissani Miinan luokse, joka katsoi minua rauhallisesti, mutta kun se huomasi minun ottavan varusteet autosta ulos, sekin sai jonkinlaista energiaa itseensä ja niin kuin aina Miina ei pitänyt satulavyön kiristämisestä tuhlaten aikaa pullisteluun.
Jo esteitä nähdessään Miina yritti pyrkiä esteitä kohti korvat pystyssä, mutta pidättelin tammaa ja käänsin takaisin uralle. Miina oli koko ajan hereillä eikä valunut unelmiinsa. Lämmittelyiden jälkeen aloitimme esteiden hyppäämisen ja jokainen meni vuorollaan. Tiina kyllä huomasi, jos joku sattui tekemään virheen. Miina hyppi innoissaan ja oli hyvin kuulolla - mitä nyt pari pukkia heitti yhteen väliin. Viimeisellä esteellä lähestyminen hieman epäonnistui, mutta Miina onnistui ponkaisemaan esteen yli, mutta ylin puomi tippui maahan. Se ei minua haitannut, sillä Miina oli suoriutunut hienosti ja toiminut käskyjeni mukaan. Viimeisestä esteestä sain kuulla Tiinalta ja hän huomautti, että voisin olla hieman suoremmassa asennossa.
Tunnin jälkeen saimme viedä hevoset tarhoihin, jotka oltiin meille näytetty ja kun kaikki olivat valmiit, menimme syömään. Ruoka oli niin hyvää, että minun teki mieli hakea lisää ja yhtä iso lautasellinen, mutta pelkäsin, että ne tulisivat yhtä mittaa ulos, kun pomppisin satulassa. Vapaa-ajan jälkeen oli vuorossa kevyt kouluratsastustunti, joka kyllä kelpasi minulle. Hevoset puunattiin uudelleen ja Miina katsoi minua hieman hölmistyneenä. Tunnilla Tiina pääsi vielä paremmin takertumaan pieniin virheisiini: parempi ryhti, selvemmät ohjeet - hevonen ei ymmärrä. Kouluratsastustunniksi tunti oli omasta mielestäni mukava ja rento ja opin hieman virheistänikin.
Hevoset taas tarhaan ja syömään välipalaa. Välipalaksi välipala oli täyttävää eikä jäänyt olo, että pitäisi saada lisää. Sarita kertoi meille, että seuraavaksi oli vuorossa hevosten kauneuskilpailu ja pääsisimme puunaamaan hevosiamme.
Hain Miinan tarhasta ja kiinnitin sen trailerin viereen. Miina innostui haipuilemaan ruohoa vierestä, mikä teki harjan letittämisestä hankalaa ja vaikka kuinka yritin saada tamman pään ylös, letin lopputulos oli kiemurainen. Aikaa vain ei ollut paljon, joten turhautuneena en ruvennut värkkäämään uutta. Tungin rikkaruohon korsia tamman häntään, kun yritin saada jonkinlaista ilmestystä tehtyä sen häntään. Miina ei ymmärtänyt siinäkään paremman päälle, vaan huiski vain hännällä ympäriinsä.
"Kyllä huomaa, että sussa on laidunpollen vikaa, kun muuta et osaa tehä ku syödä", tokaisin tammalle nauraen.
Mitä lopuksi tammaa silmäilin, se ei ollutkaan niin kamalan näköinen kuin olin pelännyt ja esittelytilanteessa se seisoi hienosti paikallaan ja pystyi pitämään silmänsä hetken pois vihreästä ruohosta. Kiitos kuuluikin kädessäni olleelle herkkupalalle, jota tamma yritti hamuilla.
Illan päätteeksi oli vielä maastoreissu, jota odotin melkein innolla. Mikä nyt olisi mukavampaa hienona iltana olla viileässä metsässä itikoiden syötävänä. Miina katsoi minua kummissaan, kun satuloin sitä. Se olisi varmaan sanonut, että taas sitä mennään, jos olisi osannut puhua. Huomatessaan meidän menevän metsään Miinakin innostui, mutta jollakin ratsastajista sattui olemaan tuulitakki päällä, jonka kahisevat äänet sai Miinan hermostuneeksi ja se katseli koko ajan varuillaan ympärilleen. Minun teki mieli nauraa tammalle, mutta eihän se voinut peloilleen mitään. Olin onnellinen, että me menimme porukalla maastoon eikä Miinakaan heittäytynyt hankalaksi.
Päivä olikin pulkassa nopeasti, sillä pian olimme tallilla takaisin. Onneksi olin sopinut tallin omistajan kanssa, että voisimme jäädä sinne yöksi, ettei tarvitsisi lähteä enää illalla ajamaan kotia, vaikka matkakaan ei ollut mahdoton. Miina pärjäsi hyvin tarhassa yön ja ei autossakaan nukkuminen aivan kamalaa ollut.